Miksi omavaraisuus on ollut ihanteena kasvussa jo pitkään ja mitä siitä saattaa seurata

Tilaa ilmoitukset Norenin julkaisuista sähköpostiisi

Lauantaiaamuna puhelimeni piippaa. Siskoni on jakanut Messengerissä nauru- ja itkuhymiöin varustetun valokuvan ystävien parissa vietetyn viini-illan lopputulemasta: kirjoitusvirheitä sisältävän listauksen hoidettavista asioista aina lasten passien uusimisesta joditablettien ostamiseen ja lopulta ’pakolaikun’ pakkaamiseen.

Vitsin alla näyttää itävän aito ahdistuksen siemen, joten kyselen asiasta toiselta siskoltani. Tämä puolestaan myöntää perustaneensa kevään aikana maailmanlopun ruokavaraston ja tarkistaneensa, että radio toimii paristoilla. Samaan hengenvetoon hän kysyy, eikö olisi kiva hankkia yhteinen palsta ja opetella kasvattamaan itse ruokaa.

Kollegani puolestaan kertoo isänsä asentavan aurinkopaneeleja autotallin katolle ja vaihtaneensa auton polttoaineen ympäristöystävälliseen bensiiniin katsottuaan David Attenborough’n dokumentin Netflixistä. Moottori käynnistyy hitaammin, mutta odotellessaan isälle on tullut tavaksi lausua rukous ilmaston puolesta.

Omat yrtit

Mistä omavaraisuuden ihanne kumpuaa?

Sosiologi Allison Ford on tutkinut Yhdysvalloissa omavaraisuusliikkeitä, jotka perustuvat yksilöiden pyrkimykseen minimoida suhdettaan instituutioihin
ja suojautua siten globaalien riskien vaikutuksilta. Fordin mukaan pyrkimys omavaraisuuteen on keino säädellä kasvaneen riskin kokemuksen aiheuttamia epämukavia tunteita.

Erilaisten epätodennäköisiltä vaikuttaneiden kriisien eskaloiduttua lyhyellä aikajänteellä globaalit keskinäisriippuvuudet ovat konkretisoituneet kouriintuntuvalla tavalla, ja ihmisten luottamus tulevaisuuteen on säröytynyt: sota Ukrainassa ajaa maita viljapulaan tai nostaa sähkön hintaa moninkertaiseksi samalla kun kanaaliin jumiutunut rahtilaiva vie kännykän laturit Suomen marketeista. Halu kasvattaa omavaraisuutta ja varautua selviämään omin avuin poikkeustilanteen tai suoranaisen katastrofin iskiessä eivät siis ole enää vain marginaalisia ilmiöitä vaan arkipäiväistyneitä pohdintoja ja käytännön strategioita kasvaneen epävarmuuden kokemuksen taklaamiseksi.

Uskomme instituutioiden vakauteen, talouskasvun eheyttävään voimaan ja poliittisen päätöksenteon tehokkuuteen on joutunut puntariin. Joudumme tarkastelemaan uskomuksiamme, arvojamme ja tottumuksiamme miettien, mikä ja kuka mahtuisi mukaan pakolaukkuun, jos sellainen pitäisi pakata. Ja pitääkö? Jo ajatuksen ilmestyessä tuntee luopuneensa jostain – jos ei muusta, niin tavasta hahmottaa tulevaisuutta henkilökohtaisten haaveiden, ei kollektiivisten riskien kautta.

Uskon menetys yhteiskuntaan ja sen vallitseviin ideoihin on aiemminkin ajanut ihmisiä pois tutkalta, rakentamaan yhdessä ja erikseen toisenlaisten ideoiden päälle vaihtoehtoisia ratkaisuja. Kertomukset näistä projekteista ovat usein haasteiden värittämiä esimerkkejä siitä, miten pyrkimyksiä neuvotellaan suhteessa uusliberalistiseen yhteiskuntaan ja kuinka hankalaa sen säädöksistä ja rakenteista on löytää joustavuutta vaihtoehtoisille elämäntyyleille.

Kuva: Artturi Sivander

Vaikuttavimmin omavaraisuuden ihanne näkyy ihmisten ja yhteisöjen suhteessa energiaan

Viime vuodet ovat tehneet yhä selvemmäksi, että erilaisia uusia lähestymistapoja, moraalisia viitekehyksiä ja systeemisiä ratkaisuja tarvitaan elämän turvaamiseksi eri puolilla maapalloa. Arkisen rutiinin järkkyminen luo mahdollisuuksia kyseenalaistaa totuttua ja katsoa uusin silmin sitä käytäntöjen ja ajatusten rakennelmaa, jonka varaan olemme ripustaneet elämäämme ylläpitävät langat. Näin on käynyt esimerkiksi Saksassa, jossa kiistelty ratkaisu siirtää viisi kylää ruskohiilivoimaloiden tieltä teki vähitellen paikallisista asukkaista eksperttejä vaihtoehtoisista energian tuottamisen muodoista.

Antropologi Valeska Flor tulkitsee, että kyläläiset ovat pyrkineet kääntämään tiedoilla ja taidoilla lähtökohtaisesti passiiviseksi määritellyn roolinsa aktiiviseksi toimijuudeksi, jonka avulla he voivat pyrkiä ottamaan tilanteensa haltuun ja itsenäistyä suurista energiayhtiöistä. Energialla on Florin mukaan suuri symbolinen merkitys elämää ylläpitävänä voimana, ja etenkin sähkö yhdistetään yhteiskunnan ja talouden loistoon. Sähkö on kuitenkin useimmille meistä toisaalta arkipäiväinen itsestäänselvyys ja toisaalta täysi mysteeri.

Saksan esimerkki näyttää konkreettisesti, kuinka kriisi voi tehdä näkymättömästä näkyvää, kiinnittää ihmisten huomion energian tuottamisen ehtoihin ja nostaa pintaan siihen kytkeytyvät merkitykset. Tietoisuuden suuntautuessa itsestäänselvyyksiin syntyy kuvittelun mahdollisuuksia, tilausta uusille ratkaisuille ja lopulta uudenlaisia kyvykkyyksiä muutoksista selviämiselle.

Saksan energiasiirtymä on myös esimerkki kriisien päällekkäisvaikutuksista, kun Ukrainan sodan ja Venäjältä saadun kaasuvirran katkeamisen myötä valtakunnallinen siirtymä uusiutuviin energiamuotoihin on ottanut takapakkia ja ruskohiilen lisäksi kivihiilen käyttöä harkitaan jatkettavan väliaikaisesti. Samalla pitkälti hylättyyn ydinvoimaan ei haluta enää siirtyä, sillä sen tuottamat riskit oli punnittu liiallisiksi jo ennen kuin ilmastokriisi ja myöhemmin sota Euroopassa kyseenalaistivat arvion pätevyyden.

Keskitettyjen systeemien näyttäytyessä hauraampina informaatiosodankäynnin uhan alla ja ilmastotavoitteiden ottaessa takapakkia on ymmärrettävää, että ihmiset alkavat etsiä turvaa lähiyhteisöistä ja omasta neuvokkuudestaan. Alueellista omavaraisuutta palvelevien elämisen ratkaisujen ja kyvykkyyksien kehittäminen ei näyttäydy tarpeellisena ainoastaan yksilöllisen ja yhteiskunnallisen elämän vakauden säilyttämisen, vaan myös vakauden tunteen säilyttämisen kannalta. Näin ollen ihmisten omavaraisuusstrategioiden tukeminen ja niitä rajoittavien esteiden keventäminen voi nousta tulevaisuudessa sekä merkittäväksi yhteiskunnalliseksi kehitystehtäväksi että liiketoiminnalliseksi mahdollisuudeksi.

Energiaomavaraisuus on näkynyt nousevana ilmiönä Euroopassa jo pidemmän aikaa: ilmastonmuutoksen kiihtyessä uusiutuvien energiamuotojen käyttöönotto kiinnostaa, eivätkä suuret energiayhtiöt välttämättä nauti suosiota kansan keskuudessa. Maaseudulla sääilmiöt ja sähkökatkot nostavat tarvetta omavaraisiin ratkaisuihin, mutta ilmiö ulottuu myös moniulotteisempiin merkityksiin ja urbaaneihin konteksteihin. Esimerkiksi Tukholmassa asukasyhteisö siirtyi jo vuosikymmen sitten korttelikohtaiseen lämpöpumppujärjestelmään, koska energiantuotanto haluttiin ottaa omiin käsiin. Omavaraisuus sähköntuotannossa kiinnostaa myös yhä useampaa suomalaista.

Omavaraisuus on monisyinen ilmiö, ei vain riskien hallintaa

Sekä akuutit kriisit että halu löytää pitkällä tähtäimellä kestävämpiä elämäntyylejä heijastuvat kauttaaltaan elämäntyyleihin
ja kulutusvalintoihin ja tulevat näkyviin elämänvalintoihin liittyvässä riskin arvioinnissa. Vuokra-asunto voi näyttäytyä riskittömämpänä vaihtoehtona, jos pelkää pankkien romahtavan, ja matkailuauto voi vapauttaa niin velasta, pakkaamisen vaivasta kuin sitoutumisesta yksittäiseen paikkaan. Kaupunkiasuntojen ja lomamatkojen sijaan monet harkitsevat mökin tai maatilan hankintaa. Hyötykasvien hoitoa voi odotellessa harjoitella palstalla tai parvekkeella, jolloin säästöä kertyy ja hiilijalanjälki pienenee.

Vaikka omavaraisuusilmiössä on vahvasti kyse varautumisesta riskeihin ja halusta ottaa elämän perusasiat omiin käsiin, on syytä huomata, että viime vuosien kriisit ovat myös voimistaneet jo pidempään solisseita kulttuurisen muutoksen puroja ja yhdistäneet muutospaineita kokonaisiksi virtauksiksi. Virtausta on syytä seurata alkulähteille, jos halutaan ymmärtää mitä kaikkea pinnan alla tapahtuu ja kenties ennustaa ja jopa ohjata sen etenemistä paikallisessa maastossa.

Norenin kevään 2022 aikana tekemät tutkimukset kertoivat nuorten aikuisten halusta suojautua ahdistavilta uutisilta, keskittyä hyvinvointiin ja sukeltaa True Crime -podcastien, Netflixin tai fantasiapelien taikapiiriin, jossa tietoisuus saa hetken levähtää. Kuluttajien vastuullistaminen on väsyttänyt etenkin nuoret aikuiset, kun taas yrityksiltä toivotaan suurempaa vastuuta sosiaalisista ja ekologisista ongelmista. Toisaalta arvopohjaiset valinnat ja myötätuntoisuuden ideaali korostuvat entistä enemmän tiedostavan ihmisen identiteetissä. Moni puhuu halusta rakentaa oma kupla, lauman mentävä suojakupu, jonka sisällä vallitsee ulkomaailman turbulenssin vaimentava harmonia. Omavaraisuuspyrkimyksissä voi näkyä halu rakentaa uudenlaista suhdetta ympäristöön ja elää omien eettisten arvojen mukaisesti vetäytyen kuitenkin samalla laajemmasta yhteiskunnallisesta keskustelusta ja poliittisesta vaikuttamisesta.

Menestyksekästä uraa ei enää nähdä elämän johtotähtenä: omaisuuden kerryttämisen ja kuluttamisen sijaan koskemattomasta luonnosta, ekologisista valinnoista ja elämyksellisestä vapaa-ajasta on tullut tavoiteltavia ihanteita. Toisaalta erottautumiseen on uuvuttu ja tavanomaisuutta syleillään. Sosiaalisen median seurattavia karsitaan lähiystäviin ja perheisiin, ja jatkuvan viihdyttymisen vaikutukset hyvinvointiin on kyseenalaistettu. Ihmiset kaipaavat autenttisia kokemuksia, keskittymistä tai peräti tylsyyttä. Luontosuhde nähdään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin perustana ja puhtaaksi mielletty ravinto terveyden kulmakivenä.

Omavaraisessa elämässä tai sen ideassa ihmisiä voi puhutella luontosuhteen vaaliminen, hengissä pysymistä palvelevan työskentelyn mielekäs käytännöllisyys ja ajankäytön vapautuminen jatkuvan suorittamisen vaatimuksesta. Edellä mainitut esimerkit kielivät kulttuurisesti voimistuneista ideoista, jotka ovat nousemassa vallinneiden normien rinnalle tai syntyneet vastareaktioina niihin: halusta vapautua suorittamisen paineesta, kilpailusta ja omaisuuden haalimisesta sekä palauttaa yhteys luontoon ja kehittää elämäntapoja, jotka eivät kuormita ympäristöä, mielenterveyttä tai kukkaroa.

Samalla kun tulevaisuusahdistus ja nykyajan kritiikki ovat voimistuneet, ikivanhat käytännöt ja kulttuuriperintö ovat inspiroineet ihmisten pyrkimyksiä rakentaa toisenlaisia tulevaisuuksia. Viime vuosina ilmestyneissä uutisartikkeleissa taloustieteen professori kertoo leipovansa leipää hapanjuureen, pariskunta kertoo rapanneensa saviolkitalonsa oman maan savella, Luonnonvarakeskuksen tutkija arvelee perinnekasvien olevan avainasemassa tulevaisuuden ruokaturvallisuudessa, ja perheviljelmillä kehitetään luomu- ja biodynaamista kiertoviljelyä.
Yksilön riippumattomuuden lisäksi omavaraisuuteen liittyy myös sukupolvien välinen yhteys: samalla kun Norenin haastattelema pirkanmaalainen 34-vuotias isä pohtii, kuinka veripyökin istuttamisen kautta voi kokea vaikuttavansa lastensa tulevaisuuteen, hänen vanhempansa kuvaavat omavaraisuuteen pyrkivän elämäntyylin tuntuvan paluulta lapsuuteen.

Yhteyden rakentaminen sukupolvien välille voi eheyttää pirstaloituneita ajallisia kokemuksia ja tarjota ihmiselle juuria, jotka ammentavat menneisyydestä mutta ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen. Samalla kun omavaraisen elämisen malleja omaksutaan edellisiltä sukupolvilta, pyritään arjen askareissa välittämään seuraaville sukupolville käytännön taitojen lisäksi myös asenteita suhteessa ympäristöön. Jaettujen perinteiden ja arvojen yhdistyessä uusiin ideoihin ja teknologioihin syntyy sekä jatkuvuutta että muutosta.

Kuva: Pekka Korpiniitty

Omavaraisuuden ideaalien suomalaiset erityispiirteet

Suomessa, kuten kaikkialla muuallakin, omavaraisuuden ideaaleihin, narratiiveihin ja käytäntöihin kytkeytyy myös paikallisia kulttuurisia arvoja. Nuukuus viisaana ja vaatimattomana tapana käyttää resursseja on suomalaisessa kulttuurissa rivien välissä periytyvä moraalinen ja taloudellinen hyve, josta on helppo johtaa luontevina resonoivia ideoita kestävän kuluttamisen käytäntöihin ja ajattelutapoihin. Niinpä ympäristöministeriö twiittaa nuukuudesta ja kiertotaloudesta, kun taas Jari Tervo kirjoittaa neuvokkaasta isoäidistään nykyajan ilmastosankarina.

Vaihtoehtoisia ruokaverkostoja on tutkimuksissa kuvailtu dynaamisiksi kyvyssään reagoida paikallisesti muuttuviin olosuhteisiin. Toimintaa ohjaa niin kutsuttu bricolage-asenne eli kyky kehittää luovia ratkaisuja niistä aineksista, joita on käsillä. Ranskalaisen sosiaaliantropologin Claude Lévi-Straussin käsitteenä lanseeraama bricolage yhdistyy luontevasti myös suomalaiseen nuukuuteen kykynä käyttää ja venyttää saatavilla olevia resursseja oivaltavasti.

Kulttuuriset käytännöt ja asenteet yhdistettynä suomalaisen luonnon rikkauteen, verrattain joustavaan julkishallintoon, saatavilla olevaan teknologiaan ja tietoyhteyksiin tuottavat omavaraisuudelle suomalaisessa kontekstissa hedelmällisen alustan. Uudet teknologiat mahdollistavat myös luksusratkaisuja omavaraiselle elämiselle. Nuoret karavaanarit kertovat säätävänsä autokotinsa tunnelmavaloja kuin hotellissa ja seuraavansa raikkaan veden ja jäteveden tilannetta hallintapaneelista.

Myös palveluiden digitalisaatio ja pandemian aikana jalostuneet etätyömallit ovat monipuolistaneet asumisen mahdollisuuksia ja ihanteita. Aluetieteen yliopistonlehtori Ilkka Luoto esittää, että suomalaisen yhteiskunnan hyvät tietoliikenneyhteydet tukevat alueellisissa yhteisöissä kehittyviä jakamis- ja kiertotalousmalleja. Hänen mukaansa lähitulevaisuudessa maaseudulle voidaan luoda uudenlaisia muutosjoustavan elämisen muotoja, jotka mahdollistavat teknologiaa hyödyntäen kylämäistä asumista ekologisissa yhteisöissä.

Siinä missä Allison Fordin tutkimiin yhdysvaltalaisiin omavaraisuusideologioihin yhdistyy amerikkalaiselle kulttuurille keskeinen yksilökeskeisyys, suomalaisessa yhteiskunnassa usko instituutioihin ja hyvinvointivaltioon on perinteisesti ollut luja. Samalla kun yksilöt ja yhteisöt haluavat tulevaisuudessa mahdollisesti enemmän toimijuutta ja omavaraisuutta elämisen ratkaisuihin, on myös muistettava kestävien valintojen tekemiseen ja omavaraisuuteen tarvittavien resurssien ja kyvykkyyksien olevan potentiaalisesti myös eriarvoistavia tekijöitä, jos mahdollisuudet näiden kultivoimiseen ja hankkimiseen jäävät monelle käden ulottumattomiin.

Asumisen ja elämisen tilastollisia trendejä analysoidessa on ylipäätään muistettava, etteivät ihmisten valinnat aina kytkeydy haluun tai ole ihanteiden mukaisia, vaan niihin vaikuttavat myös rakenteelliset syyt. Esimerkiksi Norenin Suomen Asuntomessuja käsittelevässä tutkimuksessa kävi ilmi, että 47 % kaupunkilaisista voisi muuttaa kaupungin ulkopuolelle, jos se olisi työn kannalta mahdollista.

Omavaraisuuden ihanne enteilee yhteiskunnallista murrosta, joten sitä
on tarpeen ymmärtää strategiatyössä

Eriarvoistuminen on Suomen kontekstissa osoittautunut vahvasti myös alueelliseksi kokemukseksi. Tämä tulee esiin esimerkiksi suhteessa suuriin energiayhtiöihin, joiden koetaan sanelevan ehdot ja jättävän paikallisten asukkaiden kuulemisen nimelliselle tasolle. Kuten saksalaisten kylien tapauksessa, lisääntynyt tarve omavaraisuuteen ja halu itsenäistyä energiayhtiöistä kytkeytyy ensisijaisesti valtasuhteisiin.

Australiasta löytyy esimerkki, jossa erään kylän asukkaat perustivat oman osuuskunnan ja ostivat sen voimilla tuuliturbiinin. Turbiinista on tullut paikallinen ylpeyden aihe, osa paikkakunnan identiteettiä ja jopa inspiraatio taideteoksille. Tapaus alleviivaa, että alueellisissa kokemuksissa kyse on vallan ja toimijuuden neuvottelusta.

Asiakkuussuhteen ehdot ja dynamiikka on olennainen asia toimijuuden kannalta, mutta aina omavaraisuutta ja resilienssiä kasvattavat ratkaisut eivät tähtää elämiseen pois tutkalta tai suhteiden katkaisemista instituutioihin ja yrityksiin.

Omakotiasumiseen liittyvien ratkaisujen lisäksi tulevaisuuteen maalaillaan näkymiä erilaisista energiayhteisöistä, jakamistalouksista ja yhteisöllisemmistä elämäntyyleistä niin maalla kuin kaupunkialueilla, jotka mahdollistuisivat palveluiden joustavan käytön kautta ja tuotettuina yhteistyössä eri toimijaverkostojen kanssa.

Erityisesti Suomen kontekstissa on kuitenkin oletettavaa, että kotitalouksien ja pienyhteisöjen merkityksen noustessa odotetaan myös yhteiskunnallisilta tahoilta ja yrityksiltä lisääntyvissä määrin tukea ja kannustimia kestäviin elämisen ratkaisuihin. Samalla toivotaan kuluttajan vastuun vähentämistä ja työtä eriarvoisuuden kaventamiseksi.

Lisääntynyt kiinnostus omavaraisuutta kohtaan voi enteillä merkittävää yhteiskunnallista murrosta, jota kiihdyttää jo pitkään pitkälle edenneet kulttuuriset muutokset ja toisaalta akuutit globaalit kriisit. Koska omavaraisuuden ihanne vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen, elämän isoimpiin päätöksiin ja jokapäiväiseen kuluttamiseen, on kunnallisten ja yksityisten toimijoiden kannattavaa seurata ja pyrkiä ymmärtämään ilmiötä syvemmin omalla toimialallaan ja paikallisissa konteksteissa.

Ihmisten käyttäytymisen taustalla vaikuttavien tarpeiden, arvojen ja tunteiden ymmärtäminen on edellytys niin kestävälle strategialle, merkitykselliselle viestinnälle kuin oivaltavalle palvelu- ja tuoteinnovaatiolle. Asiakkaiden auttaminen heidän pyrkimyksissään eri asteiseen omavaraisuuteen on yrityksille mahdollisuus tukea kestävää siirtymää ja lisätä toimintavarmuutta yhteiskunnallisella tasolla, mutta myös rakentaa ennakointiin ja ihmisymmärrykseen perustuvaa arvoa liiketoiminnalle tulevaisuudessa.

Kuva: Linda Sivander

Lataa essee PDF-muodossa
Tilaa ilmoitukset Norenin julkaisuista sähköpostiisi

LÄHTEET

Alkkiomäki, Tiia 2022: Tavallisen ihmisen vastuulliset valinnat – miten elää niin, että planeetta kestää kulutuksemme tulevaisuudessakin? Vaasanyliopisto, Uutishuone. 21.6.2022. (Alunperin julkaistu Vaasan yliopistonlehti Vox Cordisin numerossa 2/2019).

Ford, Allison 2021: Emotional Landscapes of Risk: Emotion and Culture in American Self-sufficiency Movements. Qualitative Sociology 44, 125–150.

Flor, Valeska 2019: Coping Strategies. Questions regarding Resettlement, Participation, and Energy Self-sufficiency. Hypotheses. Energy Anthropology Network,
European Association of Social Anthropologists. 9.5.2019.

Grivins, M., Keech, D., Kunda I. & Tisenkopfs, T. 2017: Bricolage for Self-Sufficiency: An Analysis of Alternative Food Networks. Sosiologia Ruralis 57 (3), 340-356.

Hicks, Jarra 2020: Generating conditions of strong social support for wind power: insights from community-owned wind energy projects. Australasian Journal of Environmental Management 27 (2), 137-155.

Kilpinen, Elina 2020: Marja ja Erkki muuttivat kerrostalosta pientilalle, jossa he pyrkivät omavaraisuuteen sähköä ja ruokaa myöten – ”Pyykinpesukoneen laitamme päälle tuulisina päivinä”. Meillä kotona. 28.9.2020.

Lielahti, Maija 2012: Energiaomavaraisuus on nouseva trendi. Sitra, artikkelit. 26.03.2012.

Mahlamäki, Hanna 2022. Saksa saattaa jatkaa ruskohiilen käyttöä sodan takia – Enemmistö saksalaisista pitää hallituksen toimia kaasukysymyksessä riittämättöminä. Helsingin sanomat. 8.4.2022.

Nieminen, Maija & Nieminen, Jouni 2019:
Sinustako karavaanari? – Näin me pääsimme alkuun! BestCaravan, Karavaanarin vinkit. 24.6.2019.

Nijhuis, Charlotte 2021: Resettlement of villages to expand German lignite mine postponed until 2026. Clean Energy Wire, Journalism for the energy transition. 24.03.2021.

Noren 2020. Asumisen ihanteet Suomessa: tutkimusraportin tiivistelmä. Tilaaja: Suomen asuntomessut.

Ortamo, Simo 2019: Mistä maailma puhuu -podcast: Ilmastoaktivistit ihmettelevät, miksi Saksa luopuu ydinvoimasta mutta jatkaa hiilen polttamista 2030-luvulle. Yle Uutiset. 19.4.2019.

Paavola Arja Leena. 2021: Perinnekasvien geeneillä taataan tulevaisuuden ruokaturvaa. Tiedetoimittajat. Suomen tiedetoimittajain liiton julkaisu. Tiedetoimittaja 3.

Pantsar, Mari & Hietaniemi, Tuuli 2022: Toivotaan parasta, mutta varaudutaan pahimpaan. Sitra, kommentti. 30.03.2022.

Raivio, Petri 2018: En uskoisi, jos en olisi itse osa tätä tarinaa” – Ilmasto lämpenee, mutta Saksa jyrää yhä kyliä hiilikaivosten tieltä- Yle Uutiset. 8.10.2018 (Päivitetty 9.10.2018).

Snikersproge, Ieva 2020: Capitalism, self-sufficiency, and the new peasantries from the perspective of the French neorural movement (EASA: Panel P129: Rural livelihood strategies and public policies
in Europe: what is going on with self-sufficiency? [Anthropology of Economy Network]).

Tervo, Jari 2019: Nuuka isoäitini kävisi ilmastosankarista, jos hän ei olisi tehnyt neljää ratkaisevaa ”virhettä”. Helsingin Sanomat. 25.8.2019.

Tynkkynen, O., Hietaniemi T., Haanperä, O., & Hakko, O. 2022: Energiakriisin kynnyksellä – mitä voimme oppia menneestä? Sitra, julkaisut. 22.03.2022.

KUVAT:

Emilia Lounela

Artturi Sivander

Pekka Korpiniitty

Linda Sivander